Pokerstars

Pokerin eleet

Nettipokerin eleet

Eleitä pokerissa kutsutaan pokerin kehon kieleksi, mutta paljastavia eleitä löytyy muualtakin kuin kehon kielestä. Internetin pelaajilla ei ole kehoa jolla pettää ajatuksensa, mutta heidän toimintansa tekevät sen kuitenkin. Paljastavat eleet ovat yksinkertaisesti tahatonta toimintaa jotka pettävät sinut yrittäessäsi antaa vastustajalle toisenlaista tietoa. Sinua ei tarvitse nähdä, sinulla ei tarvitse edes olla kehoa sitä varten.

Paljastava ele voi olla mikä tahansa toimnto joka paljastaa käyttökelpoista informaatiota sinusta vastustajalle. Kirjoitin ensimmäisen kerran internetpokerin paljastavista eleistä vuosisadan vaihteessa, silloin kun pokeri eli luolamies-aikaa. Yksi ele jonka mainitsin oli seisahdus. Niihin aikoihin, kun pelaajat pelasivat maksimissaan kahdessa pöydässä samaan aikaan, ”seisahdus” oli yksi koomisimmista ja selvimmistä sekä havaittavimmista toiminnoista internetissä. Kokemattomien pelaajien peli seisahtuisi ennen kuin he panostavat riverillä kun heillä oli voimakas käsi, aivan kuin he eivät olisi tieneet mitä tehdä. Nyt monen vuoden päästä, seisahdusta käytetään aivan yhtä usein, tosin sen tekijöinä ovat kokeneemmat pelaajat jotka käyttävät sitä käänteiseleenä. Tämä tekee seisahduksesta kohtalaisen epäluotettavan, mutta silti se on paljastava ele. On vain vaikeampi päättää mitä se oikeastaan tarkoittaa.

Nykyaikana tietyt pelaajat pelaavat myös jopa kahdeksaa peliä samaan aikaan, joten hitaammin pelaaminen tavallinen tapa. Seisahduksen arvo on siinä, kun pelaaja poikkeaa tavallisesta panostuskuviostaan . Esimerkiksi, jos pelaaja pelaa sopivalla nopeaudella - - selvästikin hyvällä yhteydellä ja pelaten vain yhtä peliä - - mutta yht’äkkiä hänen pelinsä seisahtuukin, tämä yleensä tarkoittaa jonkin olevan meneillään. Toisaalta, jos pelaaja on pelannut hitaasti ja alkaa äkillisesti panostamaan nopeasti, lähes heti kun saa vuoron, tämä todennäköisesti tarkoittaa myös jotakin. Merkitys ei ole sama joka tilanteessa, mutta tiedät kuitenkin että vastustaja on poikennut jostakin syystä tavallisesta pelityylistään, ja se varmasti saa sinut näkemään mahdollisen vaaran.

Panostuskuvioiden analysointi on suuri osa voittavan pokerin pelaamista: panostuksen nopeaus, maksu vai korotus, panostuksen koko pot limit- ja no limit-peleissä. Suuri osa internetpelaajista ovat vakinaisia. He pelaajat paljon, joka tarkoittaa heidän pysyvän tietyissä rytmeissä ja tavoissa. Heidän perusrytminsä ovat hyödynnettäviä, mutta poikkeavat hetket tavallisista tilanteista ovat avaintilanteet joihin täytyy keskittyä. Et halua maksaa kun joku menee all-in, hän on tehnyt jotain poikkeavaa mutta tällä pelaajalla onkin paras mahdollinen käsi tilanteessa. Mutta haluat tietenkin maksaa jos hän ei osunutkaan suora- tai värimahdollisuudellaan avainpotissa... etkä halua olla tietämättä tilanteesta jossa he ovat poikenneet tavanomaisesta!

Itsekehu. Monet internetin paljastavista eleistä ovat tuloksena siitä, kun huonot pelaajat kertovat sinulle että he aikovat pelata jopa huonommin kuin yleensä. Onpas mukava teko heidän osaltaan. Selvin näistä kaikista on kuitenkin itsensä kehuminen. Virheitä tekevät pelaajat menevät tilttiin monenlaisissa pokeripeleissä, internetpelit eivät ole poikkeustapauksia. Asia on näin, internetissä suurisuiset pelaajat eivät voi katsella toisia halveksuen, pyöritellä silmiään tai tehdä muuta toista halveksivaa. Mutta he VOIVAT haukkua muita pelaajia chatin kautta. He eivät voi sanoa ”vaihtakaa korttipakka”, mutta he voivat syyttää pokerihuonetta epäreiluista korteista jotka pilaavat heidän nerokkaan pelinsä.

Siis, pelaaja joka kehuu itseään, sanoo vastustajiaan tyhmäksi ja pokeriohjelmaa huijaukseksi voisi samantien maalata itseensä tekstin kymmenen tuuman kirjaimilla: “Olen tiltissä”. Selvästi huonojen pelaajien lisäksi sinun pitäisi laittaa itseään kehuvat pelaajat listallesi, jopa monien pöytien pelaajien eteen. Haluat pelata tiltissä olevia pelaajia vastaan, mutta varo päästämästä heitä tiltistä pelaamalla heikosti käden joka auttaa heitä rentoutumaan. Ylistä vaikka näitä pelaajia chatissa. He lähes aina luulevat olevansa paljon parempia kuin oikeasti olevat, ja pelaavat selvästi huonommin ollessaan häviöllä kun verrataan voitokkaaseen peliin. He niin sanotusti ”tekevät pelin”. Suureen tasoon saakka, voittava pokeri on rahan tekemistä tyhmien pelaajien kustannuksella.

Kehuskelu. Vaikka tämä ei aina olekaan totta, pelaajat jotka tykkäävät keshuskella voitettuaan potin ovat yleensä selviä, pitkässä juoksussa heikkoja/tiukkoja häviäjiä. Pelaaja joka on vakituinen voittaja, hänen ei tarvitse kerätä huomiota kehuskelemalla asiasta. Pelaaja joka voittaa vain harvoin ja täytyy saada huomiota voittoonsa on yleensä heikkopelaaja. Kehuskelijoita on helpompi bluffata sen jälkeen kun he ovat alkaneet kehuskella koska nyt he vihaavat näyttää häviäjiltä. Toisaalta heitä ei haittaa luovuttaa flopissa tai turnissa jos korttiin tulee isompi kortti kuin mitä siinä jo on – he voivat esittää, että vastustaja meni ohi. Mutta he todella vihaavat hävitä riverillä vastustajalle, jolla on ylivoimainen käsi. Kehuskelijat voivat mennä mega-tilttiin jos he alkavat hävitä kehuskelun jälkeen, mutta useimmiten he pelaavat tiukemmin ja nauttivat hetkestä. He eivät koe näitä hetkiä kovin usein.

Valittaja. Chatissa valittavat pelaajat ovat yllä oleviin verrattuna erilaisia. Pelaajat jotka valittavat yleisessä chatissa ryhmälle ihmisiä joita ei vähempää voisi kiinnostaa, ovat todennäköisesti tottuneita valittamiseen. Toisin sanoen, valittaja ei välttämättä ole tiltissä kun he valittavat. Valittajan toinen muoto on Haastaja, joka vänkää chatissa ”pelataan vastakkain” joka kerta kun joku voittaa hänet kaksi kertaa peräkkäin, tai kolme ”rumaa” kättä vaikkapa tunnin sisällä. Molemmat pelaajatyypit ovat pitkällä juoksulla todellisia häviäjiä.

Tiedemies. Jokainen pelaaja joka pitää muiden neuvomisesta, puhuu siitä kuinka pokeria pitäisi pelata ja sitten on usein väärässä, häntä vastaan kannattaa pelata. Nämä pelaajat eivät yleensä kestä pitkään, ja ovat usein ensikertalaisia ja harvoin vaikeita ymmärtää.

Paljastavat eleet internetissä antavat sinulle lähes aina informaatiota, mutta älä sekoita ”se tarkoittaa jotakin”-ajatusta ”se tarkoittaa samaa joka tilanteessa”-ajatuksen kanssa. ”Vuorollasi”-panostusnappulan käyttäminen on hyvä esimerkki. Automaattinen passaus tarkoittaa lähes aina heikkoutta, kun taas automaattinen panostus ja automaattinen korotus voi tarkoittaa montaa erilaista asiaa, riippuen missä vaiheessa tuo tapahtuu. Automaattinen korotus ennen floppia on aina merkki vahvuudesta (ellei pelaaja ole hullu/agressiivinen tai selvästi tilttaamassa). Automaattinen korotus flopissa on yleensä merkki siitä että vastustaja esittää vahvaa kättä, tilanteessa jossa toinen yrittää puolustaa heikompaa.

Tietyt eleet tulevat kasinopokerista, kuten pelaaja yrittää varastaa sokean panoksen huonosta tilanteesta, tai kierroksella ennen suuren panoksen maksua. Muut eleet ovat internetpokerin tuottamia.

Kun pelaat internetissä, et näe vastustajiasi mutta näet mitä he TEKEVÄT. Juuri kuten muussakin elämässä, mitä ihmiset oikeasti tekevät, se merkitsee. Heidän toimintansa paljastaa itseluottamuksen, taidot, yritteliäisyyden, aikuisuun ja muut sellaiset asiat. Panostustoiminta ja chat-käyttäytyminen tarjoaa kullanarvoista informaatiota sinulle jota voit käyttää hyväksesi myöhemmin. Internetpokerin tulkinta ei ole välttämättä helppoa, mutta se juuri tekeekin siitä tärkeämpää.